Jutustelua

Sirpa Kähkönen loistava puhuja ja monesti palkittu

”Asioiden asettaminen suurempiin kokonaisuuksiin on tässä ajassa tarvittavaa sivistystyötä, kun populismilla pyritään hämärtämään todellisuutta ja vähättelemään faktoja.”

Kansanvalistusseura (KVS) palkitsi torstaina 15.12.-16 Sivistyspalkinnollaan kirjailija ja suomentaja Sirpa Kähkösen. Perusteluissa seura lainaa Kähkösen sanoja, joiden mukaan ”sivistys on vastuuta maailmasta”.

Yhdistyksemme kokemuksia kirjailijasta

Sirpa Kähkönen oli kirjailijavieraamme tiistaina 29.11.-16 Rikhardinkadun kirjastossa. Hän on loistava puhuja ja hän johdatteli kuulijansa kirkkaasti, johdonmukaisesti ja rohkeasti tarkastelemaan sodan historiaa uudesta näkökulmasta. Kähkönen on hyvin perehtynyt historiallisiin yksityiskohtiin.

Hän haluaa avata naisten ja lasten historian. Hän haluaa kertoa, millaista näiden elämä on ollut sodan melskeissä. Lukija kurkistaa sotavuosiin, esimerkiksi ajan niukkaan ruokavalioon sekä naisten ja paikallisen ravintolan kykyihin loihtia niin arki- kuin juhla-aterioita lähes olemattomista aineksista.

Sirpa Kähkönen sanoi, että uudessa sotahistoriassa käsitellään jo tunteita ja kuvataan yksilön kokemuksia.

Viisiosaisen Kuopio-sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Mustat morsiamet.

Sirpa Kähkönen oli Kätilöopiston sairaalassa 18-vuotta sitten synnyttämässä Aino-tytärtään, kun hän  luki Helsingin Sanomista kirjansa kritiikin.

Kirjan päähenkilö Anna, on poliittisista syistä Suomessa 1920-luvulla vangitun miehen vaimo.

Aloituskirjan tavoin neljä seuraavaa osaa, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, esittelevät myös savolaisuutta ja Kuopion kaupunkia. Sarja pohjautuu Kähkösen suvun tapahtumiin, joista kirjailija on kertonut lisää teoksessa Vihan ja rakkauden liekit.

wp_20161129_002
Kirjailija Sirpa Kähköstä kuunneltiin herpaantumatta.

Sirpa Kähkönen oli ehdolla tämänvuotisen Finlandia -palkinnon saajaksi kirjallaan Tankkien kesä. (SK)

 

Työeläkekeskustelua Kimmo Kiljusen kanssa

 

 

Ken vaivojansa vaikertaa,

on vaivojensa vanki.

Ei oikeutta maassa saa,

ken itse ei sit´ hanki.

 

Näin juhlallisesti runoilija Kaarlo Kramsun sanoin alkaa Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja Kimmo Kiljusen kirjoittama kirja ”Eläkekatekismus. Kysymyksiä ja vastauksia työeläkeindeksistä”.

 

Happy Years 64:n yhteiskunnallinen opintopiiri kutsui  Kimmo Kiljusen vieraakseen 7.11. Musiikkitalon kahvioon.  Kiljunen on paitsi tietokirjailija, myös valtiotieteen tohtori ja entinen kansanedustaja. Senioriliike ja Kiljunen kampanjoivat sen puolesta, että työeläkkeissä pitäisi siirtyä käyttämään taitetun indeksin sijaan palkkaindeksiä. Asiasta he ovat tehneet kansalaisaloitteen, joka käsitellään eduskunnassa, ja jota Kiljusen Musiikkitalossa esittelemä kirja valottaa mm. historiakatsauksin, tulevaisuusskenaarioin sekä eläketilastoin.

 

Suomessa on 1,5 miljoonaa eläkeläistä, jotka ovat aikoinaan maksaneet eläkemaksunsa, sillä tienanneet eläkkeensä ja turvanneet suunnitelmissaan työelämänsä jälkeisen ajan. Näistä puolestatoista miljoonasta henkilöstä pelkkää työeläkettä saa 57 % ja sekä työeläkettä että kansaneläkettä saa 36 %.  Eläkeläiset luonnollisesti toivovat eläkkeensä ostovoiman säilyvän vuosien mittaan, mutta käykö näin? Työeläke on Kiljusen sanoin myöhennettyä, eläkeaikaan siirrettyä palkkaa.

 

Maksetut eläkkeet on säilötty eläkeyhtiöihin, joita on useita. Eläkeyhtiöt haluavat edelleen kasvattaa eläkevaroja, joiden nykyinen potti on 180 miljardia euroa ja sijoittavat ne lähinnä ulkomaille. Eläkeläisille ei potista heru. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana eläkeläisten etuuksia on heikennetty enemmän kuin minkään muun väestöryhmän etuja.

Lakia nykyisin voimassa olevasta taitetusta indeksistä perusteltiin aikoinaan maan vaikeilla ajoilla ja huonolla taloudellisella tilanteella. Lakiin ei tehty säädöstä sen väliaikaisuudesta.

 

Kimmo Kiljusen ja Suomen Senioriliikkeen mielestä työeläkkeen saajalla on oikeus palkkatasoindeksiin, joka antaa oikeuden ansiosidonnaiseen eläketurvaan ja määrittää eläkkeen tason. Palkkatasoindeksi estää eläkkeensaajan elintason laskua ja köyhtymistä. Nykyisin eläkeläiset köyhtyvät ikääntyessään, koska eläketulojen kasvu on lähes puolet hitaampaa kuin ansiotulojen kehitys. Esim. vuosina 1995-2014 palkkatason nousu oli 88 % ja työeläkkeiden 46 %.  V. 1995 oli keskimääräinen työeläke 60 % palkasta, mutta v. 2014 se oli enää reaalisesti  47 %.

 

Vuoteen 1990 saakka työeläkevaroja sijoitettiin pääasiassa Suomeen mm. sijoituslainoina ja sillä luotiin satojatuhansia uusia työpaikkoja. Nykyisin tällä tavalla ei Suomeen luoda uusia työpaikkoja, vaan eläkelaitoksien sijoittamat rahat menevät ulkomaille. Suomi tarvitsisi kipeästi uusia työpaikkoja mm. nuorille,  ja jos eläkepotista saataisiin hiemankin lisää eläkkeiden tason korjaamiseen, saadut eläkerahat lisäisivät ostovoimaa Suomessa ja ylläpitäisivät työpaikkkoja.  Tämän hetken totuus Kiljusen sanoin on kuitenkin, että eläkkeensaajat ovat ainoa tulonsaajaryhmä, jonka elintaso laskee lakisääteisesti.

 

-Opintopiirin keskustelutilaisuus oli aika silmiäavaava ja herätti halun tutustua tarkemmin Eläkekatekismukseen.  Uutta puoluetta Suomeen ei Kiljunen Senioriliikkeestä halua, vaan toivoo, että jo olevista puolueista löytyisi riittävästi ihmisiä ajamaan asiaa työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi. Ja myös aktiivisia senioreja tarvitaan pitämään yllä yhteiskunnallista keskustelua eläkeasiasta. ”Ei oikeutta maassa saa, ken…”

Kirj. Kaarina Pehkonen

Heurekassa parasta asiantuntijaoppaat

Läpi tuiskun ja tuulen kuusi sinnikästä Happyläistä kävi tutustumassa Heurekan uutuusnäyttelyyn Dialogi ajassa.

Parasta näyttelyssä olivat asiantuntijaoppaat. Kuuluisin taitaa olla Kaj-Erik Folin, joka TV -uutisissa selvitti aktiivista elämänvaihettaan.

Aloitimme vierailun katsomalla videon ihmisen vanhenemisesta. Vuodet karttuvat  todella hitaasti, kuten hyvin tiedämme. On vain päiviä, jolloin ihmettelee, kuinka käsivarsista on voinut tulla niin ryppyisiä tai kuinka kasvoihin on taas tullut lisää juonteita.

Ryhmämme asiantuntijaopas oli virkkuinen yli 70-vuotias nainen. Hän esitteli itsensä kolmen valokuvan avulla. Ensimmäisessä kuvassa hän istui pommisuojassa äitinsä sylissä suuri silkkirusetti hiuksia somistamassa. Äidin ilme oli huolestunut, koska samanaikaisesti hävittäjät ujelsivat pommisuojan yläpuolella. Toisessa kuvassa hän touhusi keittiössään. Hän kertoi olleensa perheestä huolehtivaa tyyppiä ilman suurempia urahaaveita. Ja kolmannessa kuvassa hän istui laiturinnokassa ja nautti eläkepäivistään.

Myös me muut vieraat esittelimme itsemme valokuvan avulla. Minä valitsin elämäni kuvaksi sellaisen, jossa kolme iloista eläkeläistä istui uima-altaan äärellä nauttien toistensa seurasta.

Näyttelytilassa saattoi kokeilla jalkoihin kiinnitettävien punttien avulla, kuinka raskaaksi askel iän myötä käy. Täytimme myös vauhdilla lääkedosetin, yritimme löytää puhelimella oikean palvelunumeron ja avata lukon vapisevin käsin.

Dialogi ajassa on valoisa ja värikäs näyttely. Se suhtautuu vanhenemiseen positiivisesti. Vieraiksi toivotaan sekä nuoria että vanhoja. Toiveena on hävittää ennakkoluuloja.

Elämysjohtaja Mikko Myllykoski kertoi, että Heurekan suosituin näyttely kautta aikojen on ollut Dialogi pimeässä, jossa vieraat saattoivat eläytyä näkövammaisten elämään.

Teksti Sirkku Kuusava

Suomen ja Viron erilainen historia

 

1200-luvun alussa saksalaiset miekkalähetystöt saapuivat Viroon toisessa kädessä miekka, toisessa raamattu. Saksalaisuus alisti virolaisuuden. Samalla Viroon tuli

seppo-z
Kiinnostunutta kuulijakuntaa seuraamassa emeritusprofessori Seppo Zetterbergin esitystä Viro-Suomi instituutissa syyskuussa. Vasemmalta Kaisu Kerttunen, Riitta Jalkanen, Helena Kuivila, Reeta Salmi ja Sirkku Kuusava

keskieurooppalaisuus. Suomeen saksalaisuus ei tullut, meille tuli ruotsalaisuus. Keskieurooppalaisuus tuli Suomeen Ruotsin kautta väljähtäneenä.

Maaorjuus on Viron ja Suomen historiassa suuri eroavaisuus. Suomalainen talonpoika säilyi itsenäisenä. Maaorjuus Virossa päättyi 1800-luvun alussa, lähes 50 vuotta aikaisemmin kuin Venäjällä. Porvaristo ja papisto olivat saksalaisia. Suomessa sivistyskieli oli ruotsi, Virossa 1900 luvun alkuun asti saksa. Uskonpuhdistus heikensi saksalaisen ritarikunnan asemaa.

Virolaiset ovat luterilaisia, mutta kirkko on heikko. Viro ja Suomi ovat kuitenkin hengeltään luterilaisia. Suhtautuminen työntekoon, tasavertaisuus, raamatun oppien mukaan eläminen jne. Luterilaisuus on selkeästi kansojamme yhdistävä tekijä. Viron kaupungeissa käynnistyneen uskonpuhdistuksen tuloksena maapäivillä 1554 julistettiin luterilainen usko viralliseksi uskonnoksi katolilaisuuden rinnalle. Jumalanpalveluksissa saarnan merkitys korostui ja mukaan otettiin koko seurakunnan yhteinen virrenlaulanta ja virsiä käännettiin. Uskonpuhdistuksen kantavana ajatuksena oli raamattu ylimpänä opinkappaleena. Raamatun käännösten merkitys kansankielelle oli suuri.

Kansallinen herääminen 1850-luvulla johti Suomen ja Viron heimokansojen kiinnostuksen piiriin. Viron ensimmäisille laulujuhlille Tartossa vuonna 1869  osallistui kaksi suomalaista. Tiedotusvälineissä alkoi ensimmäinen Viro-buumi. Laulujuhlilla kaikki kuorot harjoittelivat yhdessä. Viroksi käännetty Paciuksen Vårt land esitettiin siitä lähtien kaikilla laulujuhlilla ja se vakiinnutti paikkansa Viron kansallislauluna maan itsenäistyessä 1918.

Lokakuun vallankumous sai suomalaiset irtaantumaan Venäjästä. Suomessa itsenäistymistä seurasi sisällissota, jonka kukistamiseksi Suomi pyysi Saksalta apua. Saksa tuli apuun kutsuttuna.
Bolsheviki-vallakumous sai myös Viron julistautumaan itsenäiseksi 24.2.1918. Seuraavana päivänä Saksa tuli Viroon miehittäjänä. Vasta kun keisari-Saksa romahtaa marraskuussa 1918 saksalaisten ote kirpoaa. Samaan aikaan neuvosto-Venäjä valloitti Viroa, alkoi Viron vapautussota puna-armeijaa vastaan. Sota ei jakanut kansakuntaa kahtia, kuten Suomessa, vaan yhdisti Viron kansan. Itsenäisen Viron taival katkesi 1940-1991 väliseksi ajaksi, jolloin Viro oli ”liitettynä” osaksi Neuvostoliittoa. Nyt on menossa uudelleen itsenäistymisen aika.

Teksti; Helena Kuivila

seppo zetterberg viron historia

Löytyykö hyvä elämä pohtimalla

Lisääkö rikkaus onnellisuutta? Miten erottaa hyvä ja paha ilman uskontoa? Miksi kuolemaa ei tarvitse pelätä? 

Professori Ilkka Niiniluoto on kirjoittanut kirjan Hyvän elämän filosofia.

Kyseessä ei voi olla turha teos, uskallan väittää, vaikken olekaan kirjaa lukenut. Ilkka Niiniluoto on professori, filosofi ja kiinnostava keskustelija.

Kirjaesittelyn mukaan Niiniluoto pohtii perusasioita, joita kukaan ajatteleva ihminen ei voi sivuuttaa: – tahdon vapautta, viisauden olemusta ja oppimisen iloa.

Niiniluodon mukaan ihmisenä olemisen ytimenä on tiedostaa itsensä ainutkertaisena olentona, jolla on mahdollisuus toteuttaa omia kykyjään ja pitää huolta toisista oikeudenmukaisella tavalla.

Kirj.Sirkku

Poimi päivä

Antti Eskola, Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori on kirjoittanut kirjan Vanhuus, helpottava, huolestuttava, kiinnostava.

Kirja haastatteluineen esiteltiin äskettäin YLE Ykkösessä.

Antti Eskola on aina ollut innostunut ja ilkikurinen. Julkisena keskustelijana hän on ärsyttänyt monia.

Uusimmassa kirjassaan Eskola (1934) kertoo vanhuudesta omakohtaisesti ja tutkijan silmin. Hän kehottaa muun muassa tarttumaan päivään. Hänen mielestään vanhakin ihminen löytää elämästään ja ympäristöstään kiinnostuksen kohteita, kun ryhtyy etsimään.

Carp diem on latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti poimi päivä. Yleensä se käännetään tartu hetkeen.

Uusi päivä kannattaa elää ihmetellen, pysähtyen ja innostuen.

Antti Eskolan mielestä meidän ei pidä yrittää tehdä itsestämme onnellisia. Hänen mielestään on tärkeämpää vähentää kärsimystä.

Kirja on suora ja positiivinen puheenvuoro vanhuuden merkityksellisyydestä. Antti Eskola sanoo elävänsä ennenkokematonta aikaa. Aikaisemmat elämänvaiheensa hän on jo käynyt läpi. Tämä aika on uusi.

Eläkkeelle jäätyään hän on julkaissut uskonnollista uskoa koskevia pohdintoja.

Vanhuus -kirjassaan Eskola kehottaa vanhoja ihmisiä puhumaan kuolemasta. Hän itse on jo suunnitellut omat hautajaisensa ja kehottaa muita tekemään samoin.

Haastattelun oli tehnyt Yleisradion toimittaja Reija Grönroos.

Kirjoittaja Sirkku Kuusava

 

Miina Sillanpään syntymästä 150 vuotta

Kesäkuun neljäntenä päivän tuli kuluneeksi 150 vuotta Miina Sillanpään syntymästä. Hän oli ensimmäinen suomalainen naisministeri. Hän oli myös yksi ensimmäisistä suomalaisista naiskansanedustajista, jotka valittiin eduskuntaan vuonna 1907.

Miina Sillanpää, jykevä nainen. Kuva: Wikipedia
Miina Sillanpää, jykevä nainen. Kuva: Wikipedia

Miina syntyi nälkävuosina yhdeksänlapsiseen perheeseen. Kouluja hän ei juuri käynyt. Kansanedustaja- ja ministerityönsä ohessa hän työskenteli toimittajana ja kirjoitti sosiaalidemokraattiseen naistenlehteen.

Hänen kansanedustajauransa kesti 35 vuotta.

Siinä vasta nainen! Hän kuuluu ns. Ensimmäisiin!