Kirjoittakaa ja kertokaa elokuvista, joista olette pitänyt ja miksi.
Isäni Toni Erdman
Siinäpä elokuva, jonka kanssa olin ihmeissäni. Ohjaaja Maren Aadon samoin kuin pääosanesittäjät ovat voittaneet arvostettuja elokuvapalkintoja. Minun silmissäni filmi näytti yltiöpitkältä käsittämättömältä kohellukselta. Isä rakasti irtohampaita ja tekotukkaa. Tytär oli uraohjuksena Romaniassa. Isä päätti yllättää tyttärensä matkustamalla tämän luokse. Eikä vain hänen luokseen, vaan valepuvussa hän osallistui tyttären työtilaisuuksiin ja synttäreihin.
Pakko oli etsiä jotain syvällistä, jotain Freudia, jotain huomiontavoittelua. Pelkkä kohellus ei voi riittää ansioiksi palkinnoille. Ohessa osa Aamulehden arviota:
”Komediaksi elokuva on erinomaisen herkkävaistoinen. Tyttären suhteessa isäänsä on sellaista pelonsekaista kaunaa ja myös visusti salattua kaipuuta, jonka esiin saaminen vaatii rajua omien henkisten muurien purkamista.
Simonischek näyttelee täydellisen pidättelemättömästi sekä isää että tämän sivupersoonaa. Isää ja tytärtä yhdistää tietty alttius apeuteen. Mutta heillä on myös muuta yhteistä ja sen löytäminen vasta onkin hauskaa.”(SK)
Jackie
Jackie on omaelämänkerrallinen elokuva. John F. Kennedy murhattiin 29.marraskuuta vuonna 1963 Dallasissa. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat sitä seuraavaan viikkoon, jolloin uusi presidentti on vannonut virkavalansa ja hautajaisia suunnitellaan, ja Jackie yrittää saada miehelleen presidentillisen muistojuhlan. Hän antaa Life-lehdelle haastattelun, jossa hän yrittää saada omat ajatuksensa lehteen ilman, että niitä editoidaan tai muutetaan. Elokuvassa on kolme tasoa. Leffa nostatti mieleen omia muistoja tuolta ajalta. Jackie oli uskomaton muoti-ikoni, jota seurattiin kuin Dianaa myöhemmin. Olin elokuvissa 16-vuotiaan kaverini kanssa. Hänestä elokuva oli paikoin nukuttava niin kuin tuntui olevan joistakin muistakin lähellä olleista katsojista.(SK)
Helena Kuivilan suosittelema elokuva on latvialainen Melanien kronikat
-Lukekaa artikkeli latvialaisesta filmistä 23.11. Hesarista sivulta B3. Melanien kronikat oli yksi Tallinnan Pimeiden öiden festivaalielokuvista, josta juuri palasin. Elokuva on tulossa Suomessa ohjelmistoon joulukuussa. Elokuva on filmattu Kolin maisemissa. Karu kuvaus Latviasta Siperiaan kyyditetyistä. Järisyttävän realistinen mustavalkoinen elokuva. Ohjaaja oli Tallinnassa paikalla ja hän kertoi festivaaliyleisölle yhtenä pontimena filmintekoon olleen nykyisen poliittisen ilmapiirin, Venäjällä päätään nostava stalinistinen kehitys ja trumpistien vaalivoitto. Latvian älymystöstä puolet kyyditettiin karjavaunuissa Siperiaan ja puolet pakeni ulkomaille. Ohjaajan mukaan Amerikan latvialaiset olivat äänestäneet Trumpia, joka oli äärimmäisen pakolaisvastainen. Sitä hän piti käsittämättömänä ottaen huomioon, että olivat itse saaneet turvapaikan USAsta.
-Latviassa kyydityksistä ei hänen mukaansa ole kunnolla ja avoimesti puhuttu. Stalinistinen sorto on lakaistu maton alle vaikka keskuudessamme on ihmisiä, jotka ovat, tai heidän perheensä ovat, nämä kauheudet kokeneet. Nyt kun äärioikeistolaiset voimat saavat jalansijaa ympäri Eurooppaa ja Venäjän häikäilemättömyys on totista totta on tärkeä muistuttaa sortokoneiston voimasta. Ohjaaja aikoo tehdä elokuvalle jatkoa siitä, miten Melanieta kohdeltiin latvialaisessa yhteiskunnassa kun hän vapautui työleiriltä Siperiasta vuonna 1957 Stalinin kuoleman jälkeen. Nykyihmisiä tulee muistuttaa historiasta, joka ei ole edes kovin kaukaista.(HK)
Paras ystäväni Truman
Espanjalainen elokuva Paras ystäväni Truman on kaikkea mitä hyvältä leffalta voi toivoa: koskettava, hauska, vakava, itkettävä, tärkeä. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka tapaavat vuosien jälkeen Madridissa. Toisella heistä on pitkälle edennyt syöpä ja hän on päättänyt, ettei enää jatka hoitoja. Vaikeasta aiheesta huolimatta elokuva ei ole raskas vaan päinvastoin antaa toivoa, mietityttää pitkään. Pääosissa kaksi todella charmikasta miestä (Ricardo Darin ja Javier Camara) sekä vieläkin hurmaavampi koira Truman. Kannattaa katsoa, hyvä lisä eutanasiakeskusteluunkin. (LMP)
I, Daniel Blake
Olin katsomassa elokuvan I, Daniel Blake. Sen on ohjannut 80-vuotias britti Klen Loach, joka on tunnettu humaanista otteestaan. Elokuva on kuin dokumentti, joka paljastaa, ettei yhteiskunnan turvaverkko kannattelekaan kaikkia. Puuseppänä rakennuksilla työskennellyt Blake sairastuu ja joutuu jättämään hommansa. Hänen pitää kuitenkin etsiä jatkuvasti uutta työtä, harjoitella kirjoittamaan tietokoneella hakemuksia ja jättää CV:eitä mahdollisille uusille työnantajille, koska lääkärit eivät olleet vielä päättäneet hänen työkyvyttömyydestään. Byrokratiaviidakossa hän tutustuu samassa tilanteessa olevaan yksinhuoltajaäitiin, joka sinnittelee omien ongelmiensa kanssa. Virkailijat joutuvat seuraamaan säädöksiä pilkun tarkasti ja asiakkaat yrittävät pysyä hengissä. Jos eduskunnan puhemies Maria Lonka miettii viedäkö parlamentaarikot oopperaan, teatteriin vai elokuviin, kannatan elokuva-vaihtoehtoa. I, Daniel Blake. Se auttaa ymmärtämään mustan huumorin avulla, miksi Donal Trumpista tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti! Elokuva on voittanut Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.(SK)
happyyears.net 