Jutustelua

Lauantainen lapsuusmuistelu

Anneli Larmo kertoi viehättävän tarinan omasta lapsuudestaan:

-Kun ajattelen omaa lapsuuttani, ajattelen aikaa ennen kouluikää. Perheemme asui äidin vanhempien kanssa samassa suuressa asunnossa. Koti oli Turun Veistämöntorilla. Lähellä oli Kakola, Creichton-Vulkanin telakka, Turun sähkölaitos ja Turun linna. Isoisälläni, Muffalla, oli jo ennen itsenäisyyttä perustettu parturiiike juuri Veistämöntorilla, Linnankatu 64. Siellä hän oli aloittanut leikkaamalla venäläisupseerteitten  pystytukkia. Turun linna toimi ennen itsenäisyyttä venäläisten  kasarmina. Myöhemmin asiakkaita  tuli telakalta, Kakolasta ja sähkölaitokselta. Liike oli siis varsin hyvällä paikalla. Siinä se on vieläkin, vaikka tietysti eri omistajalla. Lapsuuttani määritteli tuo parturiliike työntekijöineen. Toki siellä tehtiin permanenttejakin ja minullakin oli ensimmäiset kiharat muuten piikkisuorassa tukassa jo  4-vuotiaana.

-Mummu puolestaan toi elämääni ompeluseuratädit ja serviettinyytit. Niissä tuotiin ja vietiin pikkuleipiä ja muita leivonnaisia lapsille. Aika isovanhempien luona oli rikasta ja hauskaa meille lapsille. Väkeä oli paljon, koska liikkeen pitämiseen ja talouden hoitoon tarvittiin ihmisiä. Äiti toki toivoi pääsevänsä omaan kotiin, minne sitten muutimmekin, kun olin ensimmäisellä luokalla. Samana vuonna Mummu sairasti vakavasti ja elämä muuttui, kertoo Anneli

 -Pakkarinmäen, Veistämöntorin, köysitehtaan ja Turun linnan seudut herättävät  edelleen paljon muistoja. Siellä veljeni ja minä  kuljimme isän kanssa, kun äiti ja mummu valmistivat sunnuntailounasta ja Muffa teki leikatuista hiuksista peruukkeja vastaperustettuun parturiammattikouluuun. Peruukeilla  opiskelijat harjoittelivat leikkaamaan hiuksia ennen kuin saivat oikeita päitä leikattavaksi.

-Tästä tuli  pitkä selostus, mutta toivon, että itse kukin muistelisi omaa lapsuuttaan tai menneitä aikoja  jaettavaksi ensi lauantaina muitten kanssa.

Tervetuloa. Anneli

 

Ohjaaja Kaisa Korhonen hurmasi yleisön

20170206_172343
Kaisa Korhosella on polveileva tapa puhua, ja ystävällinen hymy oli herkässä Riitta Jalkanen (vas) oli puheenjohtajana.

Tuntuipa mukavalta, kun ohjaaja Kaisa Korhonen totesi ensi sanoikseen, että voi, kuinka teitä on paljon!

Yhdistyksemme oli kutsunut Korhosen kertomaan Kirjasto Kymppiin ohjaamastaan Minna Canth -näytelmästä. Hän aloitti esityksensä aika kaukaa, ajalta, jolloin hän toimi Teatterikorkeakoulun professorina. Joku miesopiskelija oli innostunut Canthista ja sai muutkin mukaan. Päätettiin lähteä Kuopioon lukemaan Minnan tekstejä ja ehkä esittämään pätkiä hänen näytelmistään. Kuopiossa heitä ei hyväksytty missään, ei ostoskeskuksen edessä, ei läpikulkutunnelissa eikä teatterin lähellä. Aina löytyi syitä, miksi he eivät saaneet esiintyä. Lopulta selvisi, etteivät kuopiolaiset olleet innostuneita Minna Canthista eikä etenkään helsinkiläisten esittämänä.

Vastustus oli niin ankaraa, että Kaisa Korhonen päätti tehdä jotain. Nyt se jotain on esillä Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Yleisö kyseli tuotannon vaiheista ja Korhonen innostui vastaamaan. Näytelmän loppukohtaus oli herättänyt ihmetystä. Kaisa Korhonen sanoi, että aluksi hänkin ihmetteli käsikirjoittajan ratkaisua. Nyt hän on täysillä sen takana. Lokki -kohtauksessa ilmenee kaikki Canth-näytelmän teemat ja samalla se kertoo, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa suomalainen teatteri on venäläiselle teatteritaiteelle.

Kaisa Korhonen innostui myös puhumaan ihmisen tarpeesta tulla nähdyksi. Hän muistaa, kuinka 15-vuoden iässä itse koki tulleensa nähdyksi. Se kokemus on ratkaiseva hänen elämässään. Hänelle tuli tunne, että minähän osaan! (SK)

 

Tampereella eläkekeskustelu käy kuumana

24241599-800x_

Pirkanmaalaisia eläkeläisiä yhdistää kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. Näin ainakin on, jos Aamulehden järjestämän paneelikeskustelun yleisöä on uskominen. Eläkeilta kokosi Siperian tupaten täyden auditorion eteen neljä asiantuntijaa maanantaina.

Illan juontajien, Aamulehden vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen ja eläköityneen päätoimittajan Jorma Pokkisen kysymyksiin olivat paneelin asiantuntijoina vastaamassa SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin puheenjohtaja Eero Rämö, kaupunginvaltuutettu Irja Tulonen (kok.) sekä Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto.

Illan yhteiskunnallisena teemana oli etenkin pienituloisten eläkeläisten hyvinvointi. Sekä yleisöä että panelisteja huolestuttivat takuueläkkeen määrä ja minimieläkkeellä toimeentulevien osuus eläkkeensaajista. Vuoden 2017 eläkeuudistus ei juuri tuonut helpotusta pienituloisten eläkeläisten elämään.

Huomion panelistien keskustelusta vei kuitenkin useampaan otteeseen Kimmo Kiljunen, joka sai eläkeläisistä koostuvalta yleisöltä monet aplodit puheillaan. Kiljunen kosiskeli yleisöään puhumalla kansalaisaloitteestaan taitetun indeksin poistamiseksi. Indeksin hyödyistä ja haitoista väännettiin puolitoistatuntisen keskustelun ajan useaan kertaan.

– Suomessa ikäihmiset köyhtyvät lakisääteisesti vanhetessaan ja tästä voi syyttää taitettua indeksiä, Kiljunen totesi ja sai raikuvat aplodit.

Lyly vastasi Kiljuselle eläkekertymien ja työurien asiantuntijan roolissa ja totesi, ettei indekseillä ratkaista pienituloisten eläkeläisten tulo-ongelmia kokonaisuutena. Indeksiin puuttuminen olisi vain hienosäätöä. Keskustelun aikana tunteet yleisössä kuumenivat hetkittäin jopa niin, että osa yleisöstä tuhahteli ja huuteli Eläketurvakeskuksen johtajan puheenvuoron aikana.

Päätoimittaja Jokinen joutui käskemään yhtä huutelijoista vaikenemaan, ennen kuin rauha laskeutui saliin.

Yleisöä kiinnosti erityisesti suomalaisten eläkerahastojen rooli sijoittajina ja eläkkeiden kustantajina. Monen paikalla olleen eläkeläisen mukaan rahastojen varoja ei kannattaisi sijoittaa tai lepuuttaa paikoillaan, vaan niitä pitäisi käyttää eläkkeiden maksuun nyt heti.

– Eläkerahastojen avulla pyritään turvaamaan eläkkeiden maksukyky tulevaisuudessakin nuoremmille sukupolville ilman, että palkansaajien eläkemaksut nousisivat jatkossa kohtuuttomiksi, Kautto totesi.

Allianssin Rämö muistutti, että rahastoilla turvataan sukupolvien tasa-arvo eläkkeiden saajan ja maksumiehen roolissa.

– Jo ilman indeksiin puuttumistakin nuoret palkansaajat joutuvat maksamaan selvästi korkeampia eläkemaksuja kuin aiemmat sukupolvet, saamatta siltikään omana aikanaan suhteessa parempia eläkkeitä, Rämö totesi.

Kun satapäiseltä yleisöltä kysyttiin illan aikana tuntemuksia eläköitymisestä, vastauksissa kuului pelko tulevaisuuden epävarmuudesta. Huolenaiheiksi nousivat muun muassa se, ettei omaan elämään pystyisi vaikuttamaan sekä kokemus kasvavasta eriarvoisuudesta. Esimerkiksi teiskolainen Olavi Lakaniemi kysyi, miksi eläkeläisten verotuksessa on niin suuria eroja.

– Eläkkeeni veroprosentti oli yhdeksän, kunnes menetin vaimoni. Yhtäkkiä veroprosenttini nousikin 17:ään prosenttiin, koska aloin saada puolisoni kuoleman jälkeen leskeneläkettä. En voi ymmärtää tällaista, Olavi Lakaniemi totesi.

Tässä siteerataan  toimittaja Anni Tolosen juttua Aamulehdessä tammikuun lopussa. Aktiivinen jäsenemme Helena Kuivila on muistanut yhdistystämme klipillä.

Tukholman risteilyllä

 

waldemarsudden

Tukholman risteilylle kannattaa lähteä maanantaina. Kaikkialla on tilaa, ei jonotusta, ei häiriköitä. Silja Serenadin promenadilla kävelee lähinnä senioreita; pariskuntia ja naisryhmiä, joitakin perheitä. Ystävällinen tarjoilija houkuttelee ohikulkijoita kuohuviinille, hinta kaksi euroa. Kuulutuksessa ilmoitetaan, että laivan matkustajat kuuluvat kahteenkymmeneenneljään eri kansallisuuteen.

Mitä tehdä Tukholmassa, kun aikaa on kuusi tuntia ?

Hesarissa olleen Tukholman taidenäyttelykatsauksen innoittamana olemme päättäneet tutustua ruotsalaiseen taiteeseen. Nousemme satamassa bussiin nro 76 ja ajamme Djurgårdenin sillan kupeeseen. Pakkasta on viisi astetta, pilvipeite repeilee ja pilvien raosta pilkottaa heleän sininen taivas. Reipas reilun puolen tunnin kävely Waldemarsuddeniin rantoja pitkin tekee hyvää. (Raitiovaunullakin pääsisi). Waldemarsudden on prinssi Eugenin, kuningas Oscar II:n nuorimman veljen Tukholman keskustaan suuntautuvalle niemelle rakennuttama (kesäisin upean) puutarhan ympäröimä huvila. Huvila alkuperäisine kalusteineen, taideteoksineen ja hienoine kukka-asetelmineen, amarylliksia ja hyasintteja, henkii porvariston hillittyä charmia. Suurista ikkunoista avautuu upea panoraama kohti Tukholman keskustaa. Prinssi Eugen oli taiteilija, taiteen keräilijä, yhteiskuntaa ja aikaansa seuraava ihminen.  Pysyvän kokoelman lisäksi esillä on kaksi vaihtuvaa näyttelyä, 1900-luvun salonkitaidetta sekä Cecilia Edefalkin retrospektiivi. Edefalk on Ruotsin merkittävimpiä taiteilijoita taidemaalari, kuvanveistäjä ja valokuvaaja. Esillä on teoksia 1970-luvulta nykypäivään. Jokaisessa huoneessa on oma tunnelmansa, teokset toistavat usein samaa motiivia. Monet maalaukset esittävät lähes aineettomia, läpikuultavia pintoja, joihin henkilöhahmot sulautuvat.

Jatkamme kävellen kohti Djurgårdenin itäpäätä, jossa sijaitsee toinen kohteemme Thielska galleriet. Se on samantapainen kotigalleria kun Waldemarsudden. Kotigallerioiden viehätys on siinä, että taiteen keräilijä on hankkinut rajatun, mieltymystensä mukaisen kokoelman ja sijoittanut ne kotiinsa siten, että ympäristö ja taide sulautuvat persoonalliseksi kokonaisuudeksi. Thielska gallerietissa on pohjoismaista taidetta, tosin ei yhtään suomalaisen taiteilijan teosta. Esim. Edvard Munchia oli koko huoneellinen. Ernst Thiel oli aikoinaan Ruotsin rikkaimpia pankki- ja finanssimiehiä. Menetettyään omaisuutensa pörssiromahduksessa hän joutui myymään huvilan kalusteineen ja taideteoksineen Ruotsin valtioille. Vaihtuvana näyttelynä oli tekstiilitaiteen uudistajan Maria Adelcreutzin hieno näyttely. Teosten motiivit ulottuvat kansainvälistä solidaarisuuttaa edustavista 1970-luvun töistä luontoaiheisiin. Uskomatonta miten erilaisia vaikutelmia kuvakudoksilla voi saada aikaan. Galleriassa on myös lounaskahvila, joka näytti olevan erityisesti senioreiden suosiossa. Ainakin katkarapuvoileivät olivat maukkaita.

Galleriasta pääsee bussilla suoraan Tukholman keskustaan, jossa ennättää vielä käydä yhdessä näyttelyssä tai vaikka shoppailemassa ennen kuin on aika hypätä bussiin tai metroon ja kiirehtää laivalle. Siellä voi keskittyä aineellisimpiin nautintoihin ravintolapöydän ääressä.

Riitta Jalkanen

edefalk

Indeksimuutos teilattiin sujuvasti

Johtaja Mikko KauttoMikko Kautto vieraili yhteiskunnallisessa opintopiirissä ja teilasi yhdeltä istumalta numeroin edellisen vieraamme Kimmo Kiljusen perustelut, miksi taitettu indeksi tulisi muuttaa palkkaindeksiksi.

Eläketurvakeskuksella on rekisteritiedot jokaisesta eläkkeensaajasta, ja näiden perusteella he tekevät puoluettomia laskelmia. Siellä on laskettu vaikutusarvioita sille, että taitettu indeksi muutettaisiin palkkaindeksiksi. Mikko Kautto osoitti sujuvasti käyttämättä lainkaan muistiinpanoja, että työeläkejärjestelmämme ei kestäisi muutosta. Mikäli muistiinpanoni pitävät paikkansa nykyinen 180 miljardin eläkerahasto olisi murentunut 45 vuodessa. Ohessa Mikko Kauton lähettämä linkki, josta asiat selviävät jämtilleen.

http://www.etk.fi/elakejarjestelmat/suomi/elake-etuudet/elakkeiden-indeksointi/

Valoa kaupunkiin

cube

Talven pimeydessä moni kaipaa valoa. Pimeitä iltoja valaisemaan on Helsingissä järjestetty jo vuodesta 1995 alkaen tammikuun alussa Lux Helsinki –tapahtuma. Se on yksi Euroopan vanhimmista säännöllisesti vuosittain pidettävistä valofestivaaleista. Lux Helsinki muuttaa osan keskustasta viideksi vuorokaudeksi värikylläiseksi satumaaksi. Festivaali on saavuttanut suuren suosion. Viime vuonna se keräsi yhteensä puoli miljoonaa katsojaa.

Reitti, jonka varressa on yhteensä 15 valotaideteosta kiertää tänä vuonna Tuomiokirkon ympäri Kauppatorilta Mariankatua pitkin Kruununhakaan, Helsingin yliopiston kortteleissa sijaitsevalle Topelian pihalle ja Kansalliskirjaston sisäpihan kautta takaisin Kauppatorille.

Valo on aineetonta, mutta aina sidoksissa ympäristöönsä. Valotaide tuo uuden ulottuvuuden kaupungin julkisiin tiloihin, se yhdistää kadut, aukiot ja puistot osaksi taidetta. Vuosittain esimerkiksi tuomiokirkko muuntuu parhaimmillaan lähes aineettomasi valotaideteokseksi Lux Helsinki –tapahtuman aikana.

On hienoa nähdä ja kokea miten kadut täyttyvät pimeyden laskeuduttua, kymmeniä tuhansia helsinkiläisiä vaeltaa valotaideteokselta toiselle usein pakkasen paukkuessa, on lapsiperheitä, nuoria, työikäisiä, senioreja. Ahtaimmissa paikoissa sijaitsevia taideteoksia katsomaan jonotetaan kiltisti. Asukkaat käyttävät kaupunkiaan.

Tänä vuonna ei ollut mielestäni ylletty ihan yhtä hienoon kokonaisuuteen kun kahtena edellisenä vuonna. Itse pidin eniten hienosta Enso-Guzeitin taloon (nykyinen Stora-Enson pääkonttori) liittyvästä teoksesta Shaderin Cubesta.  Rakennuksen Kauppatorin ja presidentinlinnan puoleisille julkisivuille projisoitu animaatio käsittää viisi osaa, kollaasia, joissa on käytetty perinteisiä ja nykyaikaisia taiteen tekniikoita. Teokseen liittyy animaatiota tukeva äänimaisema. Vaikuttava on myös Helsingin yliopiston Topelian pihan maaginen, värikylläinen Flowers of Life, joka muodostuu ilmassa leijuvista kuvioista.

Tänään maanantaina 9.1 on viimeinen päivä, kun teokset ovat esillä. Jos ei jaksa lähteä tungeksimaan kaupungille, teokset voi katsoa myös netissä, kun klikkaa Lux Helsinki.  

Entä kuinka paljon energiaa hassataankaan valofestivaalin aikana? Yllättävän vähän: Lux Helsinki käyttää viiden päivän aika valotaideteoksiin yhtä paljon energiaa kuin Mäkelänrinteen uimahallissa kuluu neljässä tunnissa.

Riitta Jalkanen

 

Sirpa Kähkönen loistava puhuja ja monesti palkittu

”Asioiden asettaminen suurempiin kokonaisuuksiin on tässä ajassa tarvittavaa sivistystyötä, kun populismilla pyritään hämärtämään todellisuutta ja vähättelemään faktoja.”

Kansanvalistusseura (KVS) palkitsi torstaina 15.12.-16 Sivistyspalkinnollaan kirjailija ja suomentaja Sirpa Kähkösen. Perusteluissa seura lainaa Kähkösen sanoja, joiden mukaan ”sivistys on vastuuta maailmasta”.

Yhdistyksemme kokemuksia kirjailijasta

Sirpa Kähkönen oli kirjailijavieraamme tiistaina 29.11.-16 Rikhardinkadun kirjastossa. Hän on loistava puhuja ja hän johdatteli kuulijansa kirkkaasti, johdonmukaisesti ja rohkeasti tarkastelemaan sodan historiaa uudesta näkökulmasta. Kähkönen on hyvin perehtynyt historiallisiin yksityiskohtiin.

Hän haluaa avata naisten ja lasten historian. Hän haluaa kertoa, millaista näiden elämä on ollut sodan melskeissä. Lukija kurkistaa sotavuosiin, esimerkiksi ajan niukkaan ruokavalioon sekä naisten ja paikallisen ravintolan kykyihin loihtia niin arki- kuin juhla-aterioita lähes olemattomista aineksista.

Sirpa Kähkönen sanoi, että uudessa sotahistoriassa käsitellään jo tunteita ja kuvataan yksilön kokemuksia.

Viisiosaisen Kuopio-sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Mustat morsiamet.

Sirpa Kähkönen oli Kätilöopiston sairaalassa 18-vuotta sitten synnyttämässä Aino-tytärtään, kun hän  luki Helsingin Sanomista kirjansa kritiikin.

Kirjan päähenkilö Anna, on poliittisista syistä Suomessa 1920-luvulla vangitun miehen vaimo.

Aloituskirjan tavoin neljä seuraavaa osaa, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, esittelevät myös savolaisuutta ja Kuopion kaupunkia. Sarja pohjautuu Kähkösen suvun tapahtumiin, joista kirjailija on kertonut lisää teoksessa Vihan ja rakkauden liekit.

wp_20161129_002
Kirjailija Sirpa Kähköstä kuunneltiin herpaantumatta.

Sirpa Kähkönen oli ehdolla tämänvuotisen Finlandia -palkinnon saajaksi kirjallaan Tankkien kesä. (SK)