Ryhmä perustettiin tammikuussa 2014. Kokoonkutsuja ja muistiinmerkitsijä on tällä hetkellä Riitta Jalkanen. Kokoontumisaika on joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 14. Paikkana Stockmannin 8. kerroksen shampanjabaari. Kirjojen valintakriteereinä on pidetty ’kaunokirjallisuus’ ja ’jokin palkinto’.
Yhteyshenkilö: riitta.jalkanen@live.com
Kuvan kirjallisuuden ystäviä (al.vas) Reeta, Annikki, Sinikka, Vuokko, Ulla, Tarja ja Sirkku
Vuosi 2025
Joulukuun kirjaksi oli valittu Suvi Ratisen romaani Pakolainen.
Kirja kertoo Aino Kallaksen (1878–1956) elämästä sekä Viron kohtalonhetkistä. Viro miehitettiin toisen maailmansodan aikana kolme kertaa. Ensin tulivat venäläiset, sitten saksalaiset ja lopuksi taas venäläiset ja itsenäisestä Virosta tuli Viron sosialistinen neuvostotasavalta. Ratisen romaani alkaa syksystä 1944.
Aino Krohn meni naimisiin virolaisen kansanrunoudentutkija Oskar Kallaksen kanssa vuonna 1900. Morsian oli parikymppinen ja sulhanen kymmenen vuotta vanhempi. Aino ja Oskar muuttivat Pietariin, sitten Tarttoon ja Tallinnaan. Oskarista tuli itsenäisen Viron suurlähettiläs ensin Helsinkiin ja myöhemmin vuonna 1922 Lontooseen. Kallakset saivat viisi lasta, joista kolmas menehtyi muutaman päivän ikäisenä. Aino löysi vanhat hiidenmaalaiset ja saarenmaalaiset tarinat, joihin hän punoi myös omia kokemuksiaan ja tunteitaan. 1920-luvulla syntyivät Vieras veri, romaanit Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi ja Sudenmorsian. Ainosta tuli tunnustettu kirjailija.
Aino ja Oskar yrittivät paeta Virosta 1944 Helsinkiin, mistä heidät ohjattiin Ruotsin-laivaan. Heidät olisi pitänyt Moskovan välirauhansopimuksen mukaan palauttaa Neuvosto-Viroon, koska he olivat nyt neuvostokansalaisia. Tallinnasta heidät olisi todennäköisesti kyyditetty Siperiaan. 1944 oli ankara vuosi Ainolle ja Oskarille, vanhin poika ampui itsensä välttääkseen karkotuksen, ja venäläissotilaan harhaluoti surmasi Laine-tyttären.
Kirja Pakolainen keskittyy Kallaksen pakolaisaikaan Ruotsissa, 1944- 53. Kirja kertoo myös Ainon aiemmasta elämästä Ainon muistellessa elämäänsä oikolukiessaan päiväkirjojaan. Kirjailija oli päättänyt, että hänen päiväkirjansa vuosilta 1897-1931 saa julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen, mutta antaakin ne Tukholmasta käsin julkaistavaksi Otavalle. Jollain piti elää. Hän pelkää lukijoiden reaktioita erityisesti kolmanteen osaan (1916–1921) sijoittuvasta Kallaksen ja Leinon rakkaussuhteesta. Aino saakin kuulla kunniansa, mutta kirjaa myydään hyvin. ”Eikä hän kadu sitä, että on rakastanut montaa miestä ja montaa maata”. Aino oli kaunis, itsenäinen/itsekäs ja aistillinen nainen. Puoliso Oskar Kallakselle Ainon ja Leinon julkinen rakkaussuhde oli kipeä asia.
Aino ei kotiudu Tukholmaan, jossa pakolaiset ovat toisen luokan kansalaisia. Aino asuu miehensä, tyttärensä Virven ja Virven lasten kanssa vaatimattomasti. Oskar kuolee Tukholmassa myös Virve-tytär sairastuu ja kuolee. Surun murtama Aino kaipaa Suomeen yhdeksän pitkää vuotta: Häntä varoitetaan tulemasta Suomeen ja anomasta Suomen kansalaisuutta, koska Neuvostoliitto mahdollisesti vaatisi hänen lähettämistään Neuvostoliittoon. V. A. Koskenniemi ehdottaa Ainolle 1950-luvun alussa Antti ja Jenny Wihurin säätiön miljoonan markan elämäntyöpalkintoa. Sen voi kuitenkin saada vain Suomen kansalainen. Josef Stalinin kuoleman jälkeisen 1953 suojasään aikana Aino Kallas vihdoin saa Suomen kansalaisuuden ja voi muuttaa Suomeen.
Kirjailija on tutustunut laajaan aineistoon, ytimenä on ollut Kallaksen postuumisti julkaistu Vaeltava vieraskirja (1957), eräänlainen Ruotsin-ajan päiväkirja.
Pakolaisnäkökulma on mitä ajankohtaisin. Kirja valottaa myös Viron ja Suomen suhteita Suomessa suhtauduttiin nuivasti Viron pakolaisiin. Poliittinen johto ei tahtonut toimia mitenkään Neuvostoliiton vastaisesti ja jopa luovutti pakolaisia Neuvostoliittoon. Ruotsi otti vastaan auliisti palolaisia, mutta vuosien kuluessa yritti häätää heitä maasta. Pkolaisuudessa voi tuhoutua koko elämän. Aino Kallas menetti maansa, varallisuutensa , asemansa sekä puolisonsa ja kolme lastaan ja joutui elämään 9 vuotta vieraassa maassa. Kallas kuitenkin säilytti omanarvontuntonsa kirjailijana vaikeuksien keskellä
Kirjan rakenne, jossa keskitytään Ruotsin vuosiin ja muistellaan menneitä vuosia on oiva – kiinnostavampi kuin kronologinen eteneminen olisi ollut. Ratinen kirjoittaa eläytyvästi, teksti sisältää myös lainauksia päiväkirjasta ja kirjeistä. Lukija pääsee lähelle Kallaksen ajatuksia ja tunteita. Ratinen on valinnut on epäsuora esitystavan, ei minäkerrontaa. Minäkerronta voisikin olla kiusallista, kun kyse on historiallisesta henkilöstä, joka itsekin on kirjoittanut elämästään. Hyvä elämäkertaromaani. Kallaksen kirjat ovat monelle tuttuja. Nyt pitänee tarttua myös Kallaksen päiväkirjoihin ja muistelmiin. Kaikki luupiiriläiset pitivät kirjasta.
Seuraavan kerran tapaamme vasta 13.2.2026 koska Loppiainen osuu tiistaille 6.1. Silloin käsitellään Lasse Lehtisen uutta kirjaa Läheltä piti.
Aiemmin luettua
Vuosi 2025
Jari Järveä: Raiteet ja Aino A
Emmi Itärnta: Lumenlaulaja
Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin
Pirkko Saisio: Suliko
Jenny Erpenbeck: Kairos.
Abdukrazak Gurnah: Hylkääminen
Aslak Nore: Pohjoisen perintö.
Olga Tokarczuk: Empusion
Hanna Kuusela: Syytös
Markus Nummi: Käräjät
Pajtim Statovc: Lehmä synnyttää yöllä
Rachel Kusner: Luomisen järvi.
Vuosi 2024
Claire Geegan: Nämä pienet asiat
Salli Kari: Vedestä ja surusta
Hernan Diaz: Luotto
Paul Auster: Baumgartner
Nathan Hill: Nix
Abdulrazak Gurnah: Paratiiisi
Eleonor Catton: Birnamin metsä
Aslak Noren: Meren hautausmaa
Paolo Giordano: Tasmania
Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa
Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi
Vuosi 2023
Iida Turpeinen: Elolliset
Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi.
Kjell Wästö: Molly & Henry – romaani sotavuosilta.
Emily St. John Mandel: Asema 11
Rachel Cusk:Ääriviivat
Joel Haahtela: Jaakobin portaat
Vivian Gornic: Erikoisen naisen kaupungista.
Satu Rämö: Hildur
Ali Smith: Syksy
Ian McEvan:Opetukset
happyyears.net 