Pauliina on Heimo Suden tytär. Tämän ensimmäinen kirja Virkamatka (1996) oli yksi vuoden Finlandia-ehdokkaista.
Pauliina kertoi, että kirjan kirjoittamiseen kuluu helposti parikin vuotta. Raha on tiukassa ja siksi hän menee nyt kesätöihin Kotilieden toimitukseen. Pyysin lähettämään terveisiä, koska olen paiskinut siellä töitä parikymmentä vuotta.
Kokoonnuimme kolmannen kerroksen lukusaliin, jossa oli myös muutamia muita kirjastovieraita. Jo nyt yksi heistä on liittynyt yhdistykseemme. Jess!!!
Kirjaston henkilökunta piti hyvää huolta meistä. Eri puolille salia oli ripoteltu ehdotuksia kesälukemiseksi.
Lainasin mm. Eeva Kilven Kuolinsiivouksen ja heti ensisivulla oli ajatus, joka pisti minut nousemaan aamulla ripeästi ylös vuoteesta.
Siiteeraan yhden säkeistön:
On opeteltava itsekkyyttä
On pidettävä itsestä huolta
On oltava oma palvelukuntansa
Oma uskottunsa
Toivon, että mahdollisimman moni pääsee mukaan tapahtumiimme. Silloin on suuri mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, joista mahdollisesti tulee oma uusi uskottu.
Kauniin kevään jatkoa
toivotan
Sirkku