Poimi päivä

Antti Eskola, Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori on kirjoittanut kirjan Vanhuus, helpottava, huolestuttava, kiinnostava.

Kirja haastatteluineen esiteltiin äskettäin YLE Ykkösessä.

Antti Eskola on aina ollut innostunut ja ilkikurinen. Julkisena keskustelijana hän on ärsyttänyt monia.

Uusimmassa kirjassaan Eskola (1934) kertoo vanhuudesta omakohtaisesti ja tutkijan silmin. Hän kehottaa muun muassa tarttumaan päivään. Hänen mielestään vanhakin ihminen löytää elämästään ja ympäristöstään kiinnostuksen kohteita, kun ryhtyy etsimään.

Carp diem on latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti poimi päivä. Yleensä se käännetään tartu hetkeen.

Uusi päivä kannattaa elää ihmetellen, pysähtyen ja innostuen.

Antti Eskolan mielestä meidän ei pidä yrittää tehdä itsestämme onnellisia. Hänen mielestään on tärkeämpää vähentää kärsimystä.

Kirja on suora ja positiivinen puheenvuoro vanhuuden merkityksellisyydestä. Antti Eskola sanoo elävänsä ennenkokematonta aikaa. Aikaisemmat elämänvaiheensa hän on jo käynyt läpi. Tämä aika on uusi.

Eläkkeelle jäätyään hän on julkaissut uskonnollista uskoa koskevia pohdintoja.

Vanhuus -kirjassaan Eskola kehottaa vanhoja ihmisiä puhumaan kuolemasta. Hän itse on jo suunnitellut omat hautajaisensa ja kehottaa muita tekemään samoin.

Haastattelun oli tehnyt Yleisradion toimittaja Reija Grönroos.

Kirjoittaja Sirkku Kuusava

 

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.