Tekijä: sirkkukuusava

Pirkko Lahti, Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja on mainio puhuja. Tarinat polveilevat ja kaskut elävöittävät esitystä. Myös lukuisten julkisuuden henkilöiden nimet vilahtelevat. Nykyinen presidentti on ollut hänen koulukaverinsa. Tavatessaan äskettäin presidentti Mauno Koiviston, hän saattoi todeta, että tämän muisti toimii, kun puhutaan menneistä tapahtumista.

Pirkko Lahden esityksen aiheena oli ikääntyvien hyvinvoinnin aakkoset.

Hyvinvoinnin kulmakivi on luonnollisesti kohtuullinen toimeentulo.  Millainen se on, sen tietää jokainen kohdaltaan. Toimeen pitää tulla. Ylärajaa on hankala määritellä. Hänen tapaamansa lottovoittajat ovat olleet onnellisia vain sen hetken, kun ovat todenneet, että kaikki numerot ovat kupongissa oikein. Sen jälkeen alkavat huolet. Ettei vain kuponki katoa, miten rahat sijoittaa oikein jne.

Sosiaalisen verkoston eli heimojen tärkeyttä hän korostaa. On olemassa monenlaisia heimoja. On klubeja, harrastusporukoita, uskonnollisia yhteisöjä jne. Yleensä ihmisillä on kuusi luottoihmistä, joiden kanssa voi puhua avoimesti. Hän muistuttaa, että ystävyyden polku pitää pitää avoinna. Hoitamatta se sammaloituu. Hän sanoo, etteivät ihmissuhteet jakaudu fifty fifty -periatteella. Toiselta ihmiseltä saa enemmän ja toiselle taas itse antaa enemmän.

Kolmas kohta Pirkko Laineen listalla on kohtuullinen terveys. Ihmiset kokevat oman terveytensä eri tavalla. Kannattaa iloita asioista, jotka vielä kantavat. Hänen muistuttaa, ettei sairauden vangiksi kannata jäädä.

Harrastusten tärkeyttä hän myös korosti ja painotti käsillä tekemisen merkitystä. Kannattaa hakeutua virkistävän tekemisen äärelle. Laulamista ei kannata unohtaa.

Viimeisenä kohtana on päivärytmi. On aamiainen, virkistävä kävelylenkki, ateria, päiväkahvit, päiväunet jne. Rytmi tuo ryhtiä elämään.

Aivotutkimus on tämän hetken kuuma ala. Aivojen toiminnasta saadaan jatkuvasti uutta tietoa. Nyt tiedetään muun muassa, että muistisolut uusiutuvat!

Nauru on terveellistä, koska vatsalihakset rentoutuvat, hormonitaso nousee ja verenpaine laskee. (SK)

Anneli Larmo kertoi viehättävän tarinan omasta lapsuudestaan:

-Kun ajattelen omaa lapsuuttani, ajattelen aikaa ennen kouluikää. Perheemme asui äidin vanhempien kanssa samassa suuressa asunnossa. Koti oli Turun Veistämöntorilla. Lähellä oli Kakola, Creichton-Vulkanin telakka, Turun sähkölaitos ja Turun linna. Isoisälläni, Muffalla, oli jo ennen itsenäisyyttä perustettu parturiiike juuri Veistämöntorilla, Linnankatu 64. Siellä hän oli aloittanut leikkaamalla venäläisupseerteitten  pystytukkia. Turun linna toimi ennen itsenäisyyttä venäläisten  kasarmina. Myöhemmin asiakkaita  tuli telakalta, Kakolasta ja sähkölaitokselta. Liike oli siis varsin hyvällä paikalla. Siinä se on vieläkin, vaikka tietysti eri omistajalla. Lapsuuttani määritteli tuo parturiliike työntekijöineen. Toki siellä tehtiin permanenttejakin ja minullakin oli ensimmäiset kiharat muuten piikkisuorassa tukassa jo  4-vuotiaana.

-Mummu puolestaan toi elämääni ompeluseuratädit ja serviettinyytit. Niissä tuotiin ja vietiin pikkuleipiä ja muita leivonnaisia lapsille. Aika isovanhempien luona oli rikasta ja hauskaa meille lapsille. Väkeä oli paljon, koska liikkeen pitämiseen ja talouden hoitoon tarvittiin ihmisiä. Äiti toki toivoi pääsevänsä omaan kotiin, minne sitten muutimmekin, kun olin ensimmäisellä luokalla. Samana vuonna Mummu sairasti vakavasti ja elämä muuttui, kertoo Anneli

 -Pakkarinmäen, Veistämöntorin, köysitehtaan ja Turun linnan seudut herättävät  edelleen paljon muistoja. Siellä veljeni ja minä  kuljimme isän kanssa, kun äiti ja mummu valmistivat sunnuntailounasta ja Muffa teki leikatuista hiuksista peruukkeja vastaperustettuun parturiammattikouluuun. Peruukeilla  opiskelijat harjoittelivat leikkaamaan hiuksia ennen kuin saivat oikeita päitä leikattavaksi.

-Tästä tuli  pitkä selostus, mutta toivon, että itse kukin muistelisi omaa lapsuuttaan tai menneitä aikoja  jaettavaksi ensi lauantaina muitten kanssa.

Tervetuloa. Anneli

Tuntuipa mukavalta, kun ohjaaja Kaisa Korhonen totesi ensi sanoikseen, että voi, kuinka teitä on paljon!

Yhdistyksemme oli kutsunut Korhosen kertomaan Kirjasto Kymppiin ohjaamastaan Minna Canth -näytelmästä. Hän aloitti esityksensä aika kaukaa, ajalta, jolloin hän toimi Teatterikorkeakoulun professorina. Joku miesopiskelija oli innostunut Canthista ja sai muutkin mukaan. Päätettiin lähteä Kuopioon lukemaan Minnan tekstejä ja ehkä esittämään pätkiä hänen näytelmistään. Kuopiossa heitä ei hyväksytty missään, ei ostoskeskuksen edessä, ei läpikulkutunnelissa eikä teatterin lähellä. Aina löytyi syitä, miksi he eivät saaneet esiintyä. Lopulta selvisi, etteivät kuopiolaiset olleet innostuneita Minna Canthista eikä etenkään helsinkiläisten esittämänä.

Vastustus oli niin ankaraa, että Kaisa Korhonen päätti tehdä jotain. Nyt se jotain on esillä Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Yleisö kyseli tuotannon vaiheista ja Korhonen innostui vastaamaan. Näytelmän loppukohtaus oli herättänyt ihmetystä. Kaisa Korhonen sanoi, että aluksi hänkin ihmetteli käsikirjoittajan ratkaisua. Nyt hän on täysillä sen takana. Lokki -kohtauksessa ilmenee kaikki Canth-näytelmän teemat ja samalla se kertoo, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa suomalainen teatteri on venäläiselle teatteritaiteelle.

Kaisa Korhonen innostui myös puhumaan ihmisen tarpeesta tulla nähdyksi. Hän muistaa, kuinka 15-vuoden iässä itse koki tulleensa nähdyksi. Se kokemus on ratkaiseva hänen elämässään. Hänelle tuli tunne, että minähän osaan! (SK)

Mikko Kautto vieraili yhteiskunnallisessa opintopiirissä ja teilasi yhdeltä istumalta numeroin edellisen vieraamme Kimmo Kiljusen perustelut, miksi taitettu indeksi tulisi muuttaa palkkaindeksiksi.

Eläketurvakeskuksella on rekisteritiedot jokaisesta eläkkeensaajasta, ja näiden perusteella he tekevät puoluettomia laskelmia. Siellä on laskettu vaikutusarvioita sille, että taitettu indeksi muutettaisiin palkkaindeksiksi. Mikko Kautto osoitti sujuvasti käyttämättä lainkaan muistiinpanoja, että työeläkejärjestelmämme ei kestäisi muutosta. Mikäli muistiinpanoni pitävät paikkansa nykyinen 180 miljardin eläkerahasto olisi murentunut 45 vuodessa. Ohessa Mikko Kauton lähettämä linkki, josta asiat selviävät jämtilleen.

http://www.etk.fi/elakejarjestelmat/suomi/elake-etuudet/elakkeiden-indeksointi/

”Asioiden asettaminen suurempiin kokonaisuuksiin on tässä ajassa tarvittavaa sivistystyötä, kun populismilla pyritään hämärtämään todellisuutta ja vähättelemään faktoja.”

Kansanvalistusseura (KVS) palkitsi torstaina 15.12.-16 Sivistyspalkinnollaan kirjailija ja suomentaja Sirpa Kähkösen. Perusteluissa seura lainaa Kähkösen sanoja, joiden mukaan ”sivistys on vastuuta maailmasta”.

Yhdistyksemme kokemuksia kirjailijasta

Sirpa Kähkönen oli kirjailijavieraamme tiistaina 29.11.-16 Rikhardinkadun kirjastossa. Hän on loistava puhuja ja hän johdatteli kuulijansa kirkkaasti, johdonmukaisesti ja rohkeasti tarkastelemaan sodan historiaa uudesta näkökulmasta. Kähkönen on hyvin perehtynyt historiallisiin yksityiskohtiin.

Hän haluaa avata naisten ja lasten historian. Hän haluaa kertoa, millaista näiden elämä on ollut sodan melskeissä. Lukija kurkistaa sotavuosiin, esimerkiksi ajan niukkaan ruokavalioon sekä naisten ja paikallisen ravintolan kykyihin loihtia niin arki- kuin juhla-aterioita lähes olemattomista aineksista.

Sirpa Kähkönen sanoi, että uudessa sotahistoriassa käsitellään jo tunteita ja kuvataan yksilön kokemuksia.

Viisiosaisen Kuopio-sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Mustat morsiamet.

Sirpa Kähkönen oli Kätilöopiston sairaalassa 18-vuotta sitten synnyttämässä Aino-tytärtään, kun hän  luki Helsingin Sanomista kirjansa kritiikin.

Kirjan päähenkilö Anna, on poliittisista syistä Suomessa 1920-luvulla vangitun miehen vaimo.

Aloituskirjan tavoin neljä seuraavaa osaa, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, esittelevät myös savolaisuutta ja Kuopion kaupunkia. Sarja pohjautuu Kähkösen suvun tapahtumiin, joista kirjailija on kertonut lisää teoksessa Vihan ja rakkauden liekit.

Sirpa Kähkönen oli ehdolla tämänvuotisen Finlandia -palkinnon saajaksi kirjallaan Tankkien kesä. (SK)

Ken vaivojansa vaikertaa,

on vaivojensa vanki.

Ei oikeutta maassa saa,

ken itse ei sit´ hanki.

Näin juhlallisesti runoilija Kaarlo Kramsun sanoin alkaa Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja Kimmo Kiljusen kirjoittama kirja ”Eläkekatekismus. Kysymyksiä ja vastauksia työeläkeindeksistä”.

Happy Years 64:n yhteiskunnallinen opintopiiri kutsui  Kimmo Kiljusen vieraakseen 7.11. Musiikkitalon kahvioon.  Kiljunen on paitsi tietokirjailija, myös valtiotieteen tohtori ja entinen kansanedustaja. Senioriliike ja Kiljunen kampanjoivat sen puolesta, että työeläkkeissä pitäisi siirtyä käyttämään taitetun indeksin sijaan palkkaindeksiä. Asiasta he ovat tehneet kansalaisaloitteen, joka käsitellään eduskunnassa, ja jota Kiljusen Musiikkitalossa esittelemä kirja valottaa mm. historiakatsauksin, tulevaisuusskenaarioin sekä eläketilastoin.

Suomessa on 1,5 miljoonaa eläkeläistä, jotka ovat aikoinaan maksaneet eläkemaksunsa, sillä tienanneet eläkkeensä ja turvanneet suunnitelmissaan työelämänsä jälkeisen ajan. Näistä puolestatoista miljoonasta henkilöstä pelkkää työeläkettä saa 57 % ja sekä työeläkettä että kansaneläkettä saa 36 %.  Eläkeläiset luonnollisesti toivovat eläkkeensä ostovoiman säilyvän vuosien mittaan, mutta käykö näin? Työeläke on Kiljusen sanoin myöhennettyä, eläkeaikaan siirrettyä palkkaa.

Maksetut eläkkeet on säilötty eläkeyhtiöihin, joita on useita. Eläkeyhtiöt haluavat edelleen kasvattaa eläkevaroja, joiden nykyinen potti on 180 miljardia euroa ja sijoittavat ne lähinnä ulkomaille. Eläkeläisille ei potista heru. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana eläkeläisten etuuksia on heikennetty enemmän kuin minkään muun väestöryhmän etuja.

Lakia nykyisin voimassa olevasta taitetusta indeksistä perusteltiin aikoinaan maan vaikeilla ajoilla ja huonolla taloudellisella tilanteella. Lakiin ei tehty säädöstä sen väliaikaisuudesta.

Kimmo Kiljusen ja Suomen Senioriliikkeen mielestä työeläkkeen saajalla on oikeus palkkatasoindeksiin, joka antaa oikeuden ansiosidonnaiseen eläketurvaan ja määrittää eläkkeen tason. Palkkatasoindeksi estää eläkkeensaajan elintason laskua ja köyhtymistä. Nykyisin eläkeläiset köyhtyvät ikääntyessään, koska eläketulojen kasvu on lähes puolet hitaampaa kuin ansiotulojen kehitys. Esim. vuosina 1995-2014 palkkatason nousu oli 88 % ja työeläkkeiden 46 %.  V. 1995 oli keskimääräinen työeläke 60 % palkasta, mutta v. 2014 se oli enää reaalisesti  47 %.

Vuoteen 1990 saakka työeläkevaroja sijoitettiin pääasiassa Suomeen mm. sijoituslainoina ja sillä luotiin satojatuhansia uusia työpaikkoja. Nykyisin tällä tavalla ei Suomeen luoda uusia työpaikkoja, vaan eläkelaitoksien sijoittamat rahat menevät ulkomaille. Suomi tarvitsisi kipeästi uusia työpaikkoja mm. nuorille,  ja jos eläkepotista saataisiin hiemankin lisää eläkkeiden tason korjaamiseen, saadut eläkerahat lisäisivät ostovoimaa Suomessa ja ylläpitäisivät työpaikkkoja.  Tämän hetken totuus Kiljusen sanoin on kuitenkin, että eläkkeensaajat ovat ainoa tulonsaajaryhmä, jonka elintaso laskee lakisääteisesti.

-Opintopiirin keskustelutilaisuus oli aika silmiäavaava ja herätti halun tutustua tarkemmin Eläkekatekismukseen.  Uutta puoluetta Suomeen ei Kiljunen Senioriliikkeestä halua, vaan toivoo, että jo olevista puolueista löytyisi riittävästi ihmisiä ajamaan asiaa työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi. Ja myös aktiivisia senioreja tarvitaan pitämään yllä yhteiskunnallista keskustelua eläkeasiasta. ”Ei oikeutta maassa saa, ken…”

Kirj. Kaarina Pehkonen

Läpi tuiskun ja tuulen kuusi sinnikästä Happyläistä kävi tutustumassa Heurekan uutuusnäyttelyyn Dialogi ajassa.

Parasta näyttelyssä olivat asiantuntijaoppaat. Kuuluisin taitaa olla Kaj-Erik Folin, joka TV -uutisissa selvitti aktiivista elämänvaihettaan.

Aloitimme vierailun katsomalla videon ihmisen vanhenemisesta. Vuodet karttuvat  todella hitaasti, kuten hyvin tiedämme. On vain päiviä, jolloin ihmettelee, kuinka käsivarsista on voinut tulla niin ryppyisiä tai kuinka kasvoihin on taas tullut lisää juonteita.

Ryhmämme asiantuntijaopas oli virkkuinen yli 70-vuotias nainen. Hän esitteli itsensä kolmen valokuvan avulla. Ensimmäisessä kuvassa hän istui pommisuojassa äitinsä sylissä suuri silkkirusetti hiuksia somistamassa. Äidin ilme oli huolestunut, koska samanaikaisesti hävittäjät ujelsivat pommisuojan yläpuolella. Toisessa kuvassa hän touhusi keittiössään. Hän kertoi olleensa perheestä huolehtivaa tyyppiä ilman suurempia urahaaveita. Ja kolmannessa kuvassa hän istui laiturinnokassa ja nautti eläkepäivistään.

Seinällä esitellään kaikki näyttelyn asiantuntijaoppaat

Per-Olof Öller on näyttelyn mannekiini

Oppaamme esitteli oman elämäntarinansa kuvien avulla

Ritva ja Kikka kertoivat kuvien avulla omasta tulevaisuudestaan

Myös me muut vieraat esittelimme itsemme valokuvan avulla. Minä valitsin elämäni kuvaksi sellaisen, jossa kolme iloista eläkeläistä istui uima-altaan äärellä nauttien toistensa seurasta.

Näyttelytilassa saattoi kokeilla jalkoihin kiinnitettävien punttien avulla, kuinka raskaaksi askel iän myötä käy. Täytimme myös vauhdilla lääkedosetin, yritimme löytää puhelimella oikean palvelunumeron ja avata lukon vapisevin käsin.

Dialogi ajassa on valoisa ja värikäs näyttely. Se suhtautuu vanhenemiseen positiivisesti. Vieraiksi toivotaan sekä nuoria että vanhoja. Toiveena on hävittää ennakkoluuloja.

Elämysjohtaja Mikko Myllykoski kertoi, että Heurekan suosituin näyttely kautta aikojen on ollut Dialogi pimeässä, jossa vieraat saattoivat eläytyä näkövammaisten elämään.

Teksti Sirkku Kuusava

1200-luvun alussa saksalaiset miekkalähetystöt saapuivat Viroon toisessa kädessä miekka, toisessa raamattu. Saksalaisuus alisti virolaisuuden. Samalla Viroon tuli

keskieurooppalaisuus. Suomeen saksalaisuus ei tullut, meille tuli ruotsalaisuus. Keskieurooppalaisuus tuli Suomeen Ruotsin kautta väljähtäneenä.

Maaorjuus on Viron ja Suomen historiassa suuri eroavaisuus. Suomalainen talonpoika säilyi itsenäisenä. Maaorjuus Virossa päättyi 1800-luvun alussa, lähes 50 vuotta aikaisemmin kuin Venäjällä. Porvaristo ja papisto olivat saksalaisia. Suomessa sivistyskieli oli ruotsi, Virossa 1900 luvun alkuun asti saksa. Uskonpuhdistus heikensi saksalaisen ritarikunnan asemaa.

Virolaiset ovat luterilaisia, mutta kirkko on heikko. Viro ja Suomi ovat kuitenkin hengeltään luterilaisia. Suhtautuminen työntekoon, tasavertaisuus, raamatun oppien mukaan eläminen jne. Luterilaisuus on selkeästi kansojamme yhdistävä tekijä. Viron kaupungeissa käynnistyneen uskonpuhdistuksen tuloksena maapäivillä 1554 julistettiin luterilainen usko viralliseksi uskonnoksi katolilaisuuden rinnalle. Jumalanpalveluksissa saarnan merkitys korostui ja mukaan otettiin koko seurakunnan yhteinen virrenlaulanta ja virsiä käännettiin. Uskonpuhdistuksen kantavana ajatuksena oli raamattu ylimpänä opinkappaleena. Raamatun käännösten merkitys kansankielelle oli suuri.

Kansallinen herääminen 1850-luvulla johti Suomen ja Viron heimokansojen kiinnostuksen piiriin. Viron ensimmäisille laulujuhlille Tartossa vuonna 1869  osallistui kaksi suomalaista. Tiedotusvälineissä alkoi ensimmäinen Viro-buumi. Laulujuhlilla kaikki kuorot harjoittelivat yhdessä. Viroksi käännetty Paciuksen Vårt land esitettiin siitä lähtien kaikilla laulujuhlilla ja se vakiinnutti paikkansa Viron kansallislauluna maan itsenäistyessä 1918.

Lokakuun vallankumous sai suomalaiset irtaantumaan Venäjästä. Suomessa itsenäistymistä seurasi sisällissota, jonka kukistamiseksi Suomi pyysi Saksalta apua. Saksa tuli apuun kutsuttuna.
Bolsheviki-vallakumous sai myös Viron julistautumaan itsenäiseksi 24.2.1918. Seuraavana päivänä Saksa tuli Viroon miehittäjänä. Vasta kun keisari-Saksa romahtaa marraskuussa 1918 saksalaisten ote kirpoaa. Samaan aikaan neuvosto-Venäjä valloitti Viroa, alkoi Viron vapautussota puna-armeijaa vastaan. Sota ei jakanut kansakuntaa kahtia, kuten Suomessa, vaan yhdisti Viron kansan. Itsenäisen Viron taival katkesi 1940-1991 väliseksi ajaksi, jolloin Viro oli ”liitettynä” osaksi Neuvostoliittoa. Nyt on menossa uudelleen itsenäistymisen aika.

Teksti; Helena Kuivila

seppo zetterberg viron historia

Lisääkö rikkaus onnellisuutta? Miten erottaa hyvä ja paha ilman uskontoa? Miksi kuolemaa ei tarvitse pelätä? 

Professori Ilkka Niiniluoto on kirjoittanut kirjan Hyvän elämän filosofia.

Kyseessä ei voi olla turha teos, uskallan väittää, vaikken olekaan kirjaa lukenut. Ilkka Niiniluoto on professori, filosofi ja kiinnostava keskustelija.

Kirjaesittelyn mukaan Niiniluoto pohtii perusasioita, joita kukaan ajatteleva ihminen ei voi sivuuttaa: – tahdon vapautta, viisauden olemusta ja oppimisen iloa.

Niiniluodon mukaan ihmisenä olemisen ytimenä on tiedostaa itsensä ainutkertaisena olentona, jolla on mahdollisuus toteuttaa omia kykyjään ja pitää huolta toisista oikeudenmukaisella tavalla.

Kirj.Sirkku