Valoa kaupunkiin

cube

Talven pimeydessä moni kaipaa valoa. Pimeitä iltoja valaisemaan on Helsingissä järjestetty jo vuodesta 1995 alkaen tammikuun alussa Lux Helsinki –tapahtuma. Se on yksi Euroopan vanhimmista säännöllisesti vuosittain pidettävistä valofestivaaleista. Lux Helsinki muuttaa osan keskustasta viideksi vuorokaudeksi värikylläiseksi satumaaksi. Festivaali on saavuttanut suuren suosion. Viime vuonna se keräsi yhteensä puoli miljoonaa katsojaa.

Reitti, jonka varressa on yhteensä 15 valotaideteosta kiertää tänä vuonna Tuomiokirkon ympäri Kauppatorilta Mariankatua pitkin Kruununhakaan, Helsingin yliopiston kortteleissa sijaitsevalle Topelian pihalle ja Kansalliskirjaston sisäpihan kautta takaisin Kauppatorille.

Valo on aineetonta, mutta aina sidoksissa ympäristöönsä. Valotaide tuo uuden ulottuvuuden kaupungin julkisiin tiloihin, se yhdistää kadut, aukiot ja puistot osaksi taidetta. Vuosittain esimerkiksi tuomiokirkko muuntuu parhaimmillaan lähes aineettomasi valotaideteokseksi Lux Helsinki –tapahtuman aikana.

On hienoa nähdä ja kokea miten kadut täyttyvät pimeyden laskeuduttua, kymmeniä tuhansia helsinkiläisiä vaeltaa valotaideteokselta toiselle usein pakkasen paukkuessa, on lapsiperheitä, nuoria, työikäisiä, senioreja. Ahtaimmissa paikoissa sijaitsevia taideteoksia katsomaan jonotetaan kiltisti. Asukkaat käyttävät kaupunkiaan.

Tänä vuonna ei ollut mielestäni ylletty ihan yhtä hienoon kokonaisuuteen kun kahtena edellisenä vuonna. Itse pidin eniten hienosta Enso-Guzeitin taloon (nykyinen Stora-Enson pääkonttori) liittyvästä teoksesta Shaderin Cubesta.  Rakennuksen Kauppatorin ja presidentinlinnan puoleisille julkisivuille projisoitu animaatio käsittää viisi osaa, kollaasia, joissa on käytetty perinteisiä ja nykyaikaisia taiteen tekniikoita. Teokseen liittyy animaatiota tukeva äänimaisema. Vaikuttava on myös Helsingin yliopiston Topelian pihan maaginen, värikylläinen Flowers of Life, joka muodostuu ilmassa leijuvista kuvioista.

Tänään maanantaina 9.1 on viimeinen päivä, kun teokset ovat esillä. Jos ei jaksa lähteä tungeksimaan kaupungille, teokset voi katsoa myös netissä, kun klikkaa Lux Helsinki.  

Entä kuinka paljon energiaa hassataankaan valofestivaalin aikana? Yllättävän vähän: Lux Helsinki käyttää viiden päivän aika valotaideteoksiin yhtä paljon energiaa kuin Mäkelänrinteen uimahallissa kuluu neljässä tunnissa.

Riitta Jalkanen

 

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.