Ikääntyneiden asumisesta

Kirjoittanut Riitta Jalkanen

Pitkään kotona asuminen on monen ikääntyvän toive. Koti on täynnä muistoja, kotiin liittyy oma elämänhistoria. Tutussa ympäristössä sujuvat arkipäivän rutiinit, tavarat löytyvät helposti entisiltä paikoiltaan, suunnistautuminen käy vaikka silmät kiinni. Ikääntyneiden kotona asuminen on myös yhteiskunnan tavoite, vähintään 90 % 75 vuotta täyttäneistä asukkaista tulisi asua kotona. Linjauksessa on taustalla ikääntyneiden toiveet, mutta myös yhteiskunnan kustannussäästöt suurten ikäluokkien tullessa seniori-ikään.


Jossain vaiheessa ihmisen voimat kuitenkin vähenevät, eikä koti aina täytä esteettömyyden edellytyksiä. Silloin voi hakea monenlaista kunnallista tai yksityistä apua tukemaan kotona asumista. Kotihoito huolehtii hoivasta, lääkkeistä ja perushoidosta. Kotiin voi saada ateria- ja kauppapalveluita. Kotona asumista voidaan pidentää huoneiston muutostöillä, apuvälineillä ja uuden tekniikan tuomilla mahdollisuuksilla. Ruumiintoimintoja tarkkailevat älyrannekkeet, kaatumisesta hälyttävät älylattiat ja kodinhoitajan tunnistavat älyovet ovat jo nyt ikäihmisten arkea. Etädiagnosoinnin ja telelääketieteen ennustetaan kasvavan tällä vuosikymmenellä moninkertaiseksi. Läheisyyden tarpeen tyydyttämiseksi on kehitetty robottikissoja (!).

Kotiin saatava tuki saattaa turvata monta hyvää vuotta kotona, mutta voi elämän loppuvaiheessa kääntyä itseään vastaan. Liikuntakyvytöntä tai muistisairasta vanhusta voidaan teknisesti katsoen hoitaa vuosikausia kotona ja entistä pienemmällä henkilökunnalla. Vaihtoehtona ovat kunnan palvelutalot, joissa on ympärivuorokautinen henkilökunta. Palvelutalopaikkoja on liian vähän ja ne näyttävät riittävän lähinnä vanhuksille, jotka ovat sekä vaikeasti muisti- että liikuntarajoitteisia.
Mitä muita vaihtoehtoja ikääntyneiden asumiseen on tarjolla?

Kohtalaisen hyväkuntoinen voi siirtyä kunnan tai yksityisten pitämään vanhusten palvelutaloasuntoon, joihin on tarjolla monenlaisia palveluita, jokainen erikseen hinnoiteltuna. Palvelutalot koostuvat pääosin yksiöistä ja kaksioista. Palvelutilojen monipuolisuus ja viihtyisyys riippuvat asiakaskunnan tulotasosta. Ainakin kalleimpien hintataso huolehtii siitä, että perillisten ei tarvitse riidellä perinnöstä.
Seniorit -samoin kuin työikäiset- eroavat toisistaan paitsi kunnoltaan myös elämänkatsomukseltaan, henkilöhistorialtaan, elintavoiltaan ja mieltymyksiltään. Asuminen on osa ihmisen identiteettiä, jonka avulla liitytään erilaisiin elämäntaparyhmiin ja ilmaistaan itseään. Olisiko mahdollista ja tahtoa luoda järjestelmä, jossa ikääntyneille tarjottaisiin monenlaisia asumisvaihtoehtoja osana yhteiskuntaa kaikenikäisten joukossa ?

Hollannissa on kehitetty naapurustomalli, jossa koko asuinympäristö, asuinyhteisö ja asuntokanta tukevat ikääntyneiden hyvää asumista. Ikääntyneet asuvat naapurustossa muiden asukkaiden joukossa omistus-, osaomistus- tai vuokra-asunnoissa, ja voivat itse valita tarvitsemansa palvelut monien palvelutarjoajien joukosta. Kunnan järjestämää hoivapalvelua saa kaikkina aikoina. Kullekin ikääntyneelle on luotu henkilökohtainen budjetti hoivan tarpeen mukaan. Naapurustossa on palvelukeskus, jossa on erilaisia toimintamahdollisuuksia sekä päivähoitoa ja hoivahotelli huonokuntoisille. Palveluvyöhykkeellä keskuksen läheisyydessä voivat myös asua kaiken ikäiset, asuntoihin saa hoivaa 24 t/vrk.

Mainokset

One thought on “Ikääntyneiden asumisesta

  1. ”Pitkään kotona asuminen on monen ikääntyvän toive. Siis yksinolo 4 seinän sisällä laitteet nilkoissa ettei pääse pitkälle karkuun….Ymmärtääköhän ne ikääntyvät mistä on kyse? Vai onko kyse viranomaisten säästötoiveesta?

    Tämän toistoa tulee tuutin täydeltä kaikista tiedotusvälineistä. Kuka asian on tutkinut?
    Itse pidä sitä todella pelottavana ja kammottavana vaihtoehtona.

    Omassa kerrostalossamme Punavuoressa olen nähnyt yksin jätetyn muistivammaisen kohtelun. ”Huolehtiminen” hänestä oli sitä, että joku kaupungin työntekijä paiskasi ruokalaatikon oven raosta sisään, jos hän oli siinä kunnossa, että pystyi avaamaan oven. Usein hän harhaili avojaloin porrashuoneessa.
    Taloyhtiön remontin alettua urakoitsija löysi hänet kotoaan, ja pyysi minua imoittamaan johonkin, että talossa on vielä yksi ihminen, vaikka vettäkään ei enää tule.
    Menin Kampin palvelukeskukseen, jossa minua alettiin tenttaamaan, millä oikeudella puutun hänen asioihinsa. En tiedä miten lopulta kävi.
    Kun minulla ei ollut virallista oikeutta, sukulaissuhdetta tms.puutua hänen asioihinsa.

    Myös äitini asui loppuun asti kotonaan. ”Jouluateria ” tuotiin kotiin, onneksi olin kotona. Ateria oli pienessä kertakäyttöaluminiirasiassa: pari perunaa, porkkanasiivua ja kinkkuviipale. Siinäpä yksinelävän jouluilo. Onneksi olin hänen luonaan, että sai edes syödä inhimillisesti.
    Arkipäivinä ruokaloota paiskattin tiskipöydälle. Ei ime että laihtui ja ruokahalut meni, kuten myös elämänhalut.

    Olen itse 67 – vuotias, normaalikunnossa nyt, ei ole suklaisia huolehtimassa, sairastumassa ehkä vaikeasti, tutkimukset kesken.
    Olen kysellyt joistakin seniori tai plvelutaloista asuntoa. Koen, että, jos sairastun, minulla olisi turvallisempaa asua paikassa, jos on muitakin ihmisiä lähellä. Myös vanhempana, vaikka olisin aika terve.

    En oikein ymmärrä systeemiä. Olen ymmärtänyt, että seniori tai palvelutalot ovat kuin koteja: niissä voi asua elämänsä loppuun. Kuitekin joku senioritalo sanoi, että jos sairastuu, palvelutalosta joutuu pois.

    Voisiko joku asiantuntija selvittää, helsingin palvelutalojen käytäntöjä, miten sinne pääsee, ja milloin joutuu pois, paljonko maksaa.

    Tykkää

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s