Kirjoittanut Riitta Jalkanen

Pitkään kotona asuminen on monen ikääntyvän toive. Koti on täynnä muistoja, kotiin liittyy oma elämänhistoria. Tutussa ympäristössä sujuvat arkipäivän rutiinit, tavarat löytyvät helposti entisiltä paikoiltaan, suunnistautuminen käy vaikka silmät kiinni. Ikääntyneiden kotona asuminen on myös yhteiskunnan tavoite, vähintään 90 % 75 vuotta täyttäneistä asukkaista tulisi asua kotona. Linjauksessa on taustalla ikääntyneiden toiveet, mutta myös yhteiskunnan kustannussäästöt suurten ikäluokkien tullessa seniori-ikään.

Jossain vaiheessa ihmisen voimat kuitenkin vähenevät, eikä koti aina täytä esteettömyyden edellytyksiä. Silloin voi hakea monenlaista kunnallista tai yksityistä apua tukemaan kotona asumista. Kotihoito huolehtii hoivasta, lääkkeistä ja perushoidosta. Kotiin voi saada ateria- ja kauppapalveluita. Kotona asumista voidaan pidentää huoneiston muutostöillä, apuvälineillä ja uuden tekniikan tuomilla mahdollisuuksilla. Ruumiintoimintoja tarkkailevat älyrannekkeet, kaatumisesta hälyttävät älylattiat ja kodinhoitajan tunnistavat älyovet ovat jo nyt ikäihmisten arkea. Etädiagnosoinnin ja telelääketieteen ennustetaan kasvavan tällä vuosikymmenellä moninkertaiseksi. Läheisyyden tarpeen tyydyttämiseksi on kehitetty robottikissoja (!).

Kotiin saatava tuki saattaa turvata monta hyvää vuotta kotona, mutta voi elämän loppuvaiheessa kääntyä itseään vastaan. Liikuntakyvytöntä tai muistisairasta vanhusta voidaan teknisesti katsoen hoitaa vuosikausia kotona ja entistä pienemmällä henkilökunnalla. Vaihtoehtona ovat kunnan palvelutalot, joissa on ympärivuorokautinen henkilökunta. Palvelutalopaikkoja on liian vähän ja ne näyttävät riittävän lähinnä vanhuksille, jotka ovat sekä vaikeasti muisti- että liikuntarajoitteisia.
Mitä muita vaihtoehtoja ikääntyneiden asumiseen on tarjolla?

Kohtalaisen hyväkuntoinen voi siirtyä kunnan tai yksityisten pitämään vanhusten palvelutaloasuntoon, joihin on tarjolla monenlaisia palveluita, jokainen erikseen hinnoiteltuna. Palvelutalot koostuvat pääosin yksiöistä ja kaksioista. Palvelutilojen monipuolisuus ja viihtyisyys riippuvat asiakaskunnan tulotasosta. Ainakin kalleimpien hintataso huolehtii siitä, että perillisten ei tarvitse riidellä perinnöstä.
Seniorit -samoin kuin työikäiset- eroavat toisistaan paitsi kunnoltaan myös elämänkatsomukseltaan, henkilöhistorialtaan, elintavoiltaan ja mieltymyksiltään. Asuminen on osa ihmisen identiteettiä, jonka avulla liitytään erilaisiin elämäntaparyhmiin ja ilmaistaan itseään. Olisiko mahdollista ja tahtoa luoda järjestelmä, jossa ikääntyneille tarjottaisiin monenlaisia asumisvaihtoehtoja osana yhteiskuntaa kaikenikäisten joukossa ?

Hollannissa on kehitetty naapurustomalli, jossa koko asuinympäristö, asuinyhteisö ja asuntokanta tukevat ikääntyneiden hyvää asumista. Ikääntyneet asuvat naapurustossa muiden asukkaiden joukossa omistus-, osaomistus- tai vuokra-asunnoissa, ja voivat itse valita tarvitsemansa palvelut monien palvelutarjoajien joukosta. Kunnan järjestämää hoivapalvelua saa kaikkina aikoina. Kullekin ikääntyneelle on luotu henkilökohtainen budjetti hoivan tarpeen mukaan. Naapurustossa on palvelukeskus, jossa on erilaisia toimintamahdollisuuksia sekä päivähoitoa ja hoivahotelli huonokuntoisille. Palveluvyöhykkeellä keskuksen läheisyydessä voivat myös asua kaiken ikäiset, asuntoihin saa hoivaa 24 t/vrk.